Paljon touhua - vähän tuottoa nykymetsässä

Yli puolivuosisataa käytettyyn puupeltokasvatukseen eli kiertoaikaan perustuvaan jaksolliseen
kasvatukseen on ladattu paljon uskomuksia ja suuria toiveita. Se aloitettiin syksyllä 1948
julkaistulla Harsintajulkilausumalla. Julkilausuman todellinen tarkoitus oli järjestää laajenevalle
selluteollisuudelle halpaa keskenkasvuista alaharvennuksella tai uudistushakkuilla hakattua puuta.
Julkilausuma oli tarkoituksellista valehtelua, sillä oikeat tiedot esimerkiksi metsien luontaisesta
kehityksestä ja rakenteesta oli valtakunnanmetsien kattavien ja edustavien inventointien myötä
mitattu siihen mennessä jo kahdesti. Ensimmäisen inventoinnin (1921-24) aineisto oli jo valmiiksi
taulukoitu, mutta tulokset pidettiin salassa. Tutkijaryhmäni etsi aineiston Valtionarkistosta ja
julkaisi tulokset 70 vuotta myöhemmin. Salassapito oli ymmärrettävää, sillä tiedot olisivat tehneet
naurunalaisiksi sekä edellä mainitun julkilausuman että inventointien johtajan Yrjö Ilvessalon
1910-luvun lopulla laatimat puupeltokasvatuksen valtakunnalliset kasvu- ja tuottotaulut. Taulukot
kuvasivat puustoja puulajeittain kymmenvuotisikäluokissa. Ne olivat kuitenkin vain kuvitteellisia ja
manipuloituja puustoja, sillä inventointien mukaan sellaisia metsiköitä ei edes ollut olemassa.
Puupeltokasvatus on merkinnyt paljon puuhaa, jonka taloudellinen kannattavuus on ollut
heikonlaista, monesti suorastaan ”pakkasen” puolella. Nyky-yhteiskunnassa kuitenkin arvostetaan
kovasti kaikenlaista tuottamatonta ja jopa erityisesti ympäristön kannalta haitallista puuhastelua,
esimerkkinä metsätouhun lisäksi ympäristöä tuhoava kaivostoiminta. Siten tilastonikkarit voivat
kirjata kasvulukuja bruttokansantuloon, vaikka kansan kakku eli varallisuus olisi todellisuudessa
huvennut. Tilastoihin jäävät kuitenkin vain plusmerkinnät.
Vippaskonstilla puupeltokasvatus saadaan näyttämään tuottavalta. Kun luontaisesti syntynyt ja
perinteisellä harsinnalla eli yläharvennuksella aikoinaan käsitelty aito metsä avohakataan,
bluffataan ja lasketaan saadut hakkuutulot puupeltokasvatuksen tulokseksi. Rehdisti ja asiallisesti
toimien ne kuuluvat sen alkuperäisen kasvatusmenetelmän tuotoksi. Vasta avohakkuun jälkeiset
tulot ja menot ovat puupeltokasvatuksen tulosta seuraava avohakkuu mukaan lukien. Tulot ja
menot pitää lisäksi siirtää yleistä korkokantaa käyttäen tarkasteluhetkeen.
Harsintajulkilausuman valheiden innoittamana ja velvoittamana kiellettiin yläharvennuksilla tehty
jatkuva kasvatus. Sillä olisi noudatettu aitoa luonnon kehitystä. Puita alettiin kasvattaa
avohakkuulla paljaaksi revityllä maalla kuin porkkanaa puutarhassa tai kauraa pellolla. Kyse ei ollut
enää metsänhoidosta vaan metsäekosysteemin rikkomisesta ja hävittämisestä.
Pian avohakkuu määrättiin lainsäädännöstä piittaamatta ikään kuin pakolliseksi. Yksityismetsissä
aukkojen koko oli keskimäärin kuitenkin niin pieni, että ne olisivat uudistuneet reunametsien
siemennyksestä ilman mitään lisätoimenpiteitä ilmaiseksi. Lakia valvova metsäpoliisiorganisaatio
kuitenkin hallitsi siemen- ja taimikaupan, joten metsänomistajat pakotettiin tekemään
viljelyuudistaminen. Ensin hyväksyttiin myös suhteellisen halvan ja helposti tehtävän kylvön
käyttö. Taimien tuottaminen oli kuitenkin kylvöä tuottoisampaa liiketoimintaan, johon sai
runsaasti valtion verovaroista tukiaisia. Niinpä istutuksesta tehtiin lähes ainoa uudistamistapa.
Aluksi istutuskuoppa tehtiin käsityönä kuokalla, mikä kivisillä suomalaisilla moreenimailla oli
”hullun hommaa”. Pian siirryttiinkin käyttämään erilaisia mekaanisia muokkauslaitteita. Niillä
tehtiin avoala yhä enemmän peltoa muistuttavaksi. Viime aikoina kantojen ylösrepimisellä

tehostetaan peltovaikutelmaa. Kaikki tämä uudistustouhu lisäsi töitä ihmisille ja koneille. Kun
karutkin hiekkakankaat avohakattiin ja möykytettiin, saatettiin paikoitellen löytää keväällä
korvasieniä. Se on sienilaji, joka on heikko lahottaja ja siten kivennäismaan paljastaminen edistää
sen itiöemän kehitystä.
Istutustaimien nopea alkukehitys taimitarhoilla voimakkaasti lannoitetussa maassa ja
muovihuoneissa innoitti suunnattomasti puupeltoammattikuntaa. Into kasvoi, kun ruvettiin
tekemään jalostettua viljelymateriaalia; rotutaimia. Rotupuiden etsintään, oksien varttamisiin ja
taimien testaamiseen käytettiin vuosikymmenten ajan suuria summia verovaroja. Uskottiin
keksityn uusi paljon ”myötäviä” tahkoava sampo Suomen taloudelle. Intoa nostatti, kun avoalalla
ja voimakkaasti muokatussa maassa taimet istutuksen jälkeen jatkoivat ylettömän nopeaa kasvua.
Toistuvista epäonnistumisista vaiettiin. Pohjois-Suomessa jouduttiin usein uusimaan kokonaan
sekä muokkaus että istutus jopa useita kertoja. Välillä tehtiin paikalle luontaisesti syntyneiden
koivujen raivaus usean kertaan. Istutustaimen huono laatu; paksuoksaisuus, paksulustoisuus,
mutkaisuus ja haarottuneisuus ei ammattimiehiä huolettanut. Ei se huoleta vieläkään. Virallisen
puupeltopolitiikan johtomiehet julistivat syvällä rintaäänellä, että Suomen taloudellinen
tulevaisuus lepää vain nopeasti tuotetun istutus- eli hötöpuun varassa. Siihen hupenevaan
harhaan koko ammattikunta on aivopesty.
Myöhemmin istutuksessa hyväksyttiin käytettäväksi myös kuusta, vaikka vähän aiemmin oli
valitettu, että Suomen metsiä uhkaa kuusettuminen. Niinpä kuusialikasvosta on koivun ohella
raivattu kaikkien hakkuiden yhteydessä, vaikka niistä olisi ollut kehitettävissä ilmaiseksi uusi
puusto. Sitkeänä puulajina kuusi pystyy hyvin elämään varjoisessakin paikassa alikasvoksena.
Koivun viha oli niin perusteellista, että risusavottajoukot kulkivat eri puolilla metsiä kaataen
maahan jo kookkaitakin koivuja lahoamaan. Keinollinen uudistaminen taimitarhoineen ja
raivauksineen on tarjonnut erityisesti keväällä ja alkukesällä lyhytaikaisia tilapäisiä työtilaisuuksia
esimerkiksi opiskelijoille ja koululaisille. Moni metsänomistaja komentaa koko perheensä
istutustalkoisiin.
Voimakkaasti muokatuilta uudistusaloilta ja ojitusaloilta irtoaa ja muuttuu liukoisiksi erilaisia
myrkyllisiä mineraaleja kuten raskasmetalleja, elohopeaa ja alumiinia sekä myrkyllisiä hiilivetyjä
kuten metaania ja rikkivetyä. Alumiinia epäillään yhdeksi dementiaa edistäväksi aineeksi.
Muokkausaloille syntyy nopeasti horsmaa, kastikkaa ja muita ruohoja ja heiniä sekä vadelmaa ja
lehtipuiden taimia. Kaikista niistä on selitetty olevan haittaa havupuiden istutustaimien
kehitykselle. Niitä metsänomistajat ovat joutuneet repimään, niittämään, polkemaan ja
myrkyttämään.
Vesakkomyrkkyjen käytön hallinta oli usein niin huteraa, että männyn taimet vikuuntuivat. Taas
puun laatu huononi, mutta myrkkykauppiaiden ja myrkynkylväjien talous vahvistui. Siihen työhön
metsänomistaja usein komentaa taas koko perheensä. Monet komennetut ovat vielä
vuosikymmenten jälkeen päivitelleet, että koko viljelytyö oli hölmöläisten hommaa, sillä yleensä
uudistusalalla oli runsaasti reunametsien siemennyksestä syntyneitä ilmaisia luontaisia taimia.
Muutaman vuoden ajan vadelmien poiminta taimikosta saattaa edelleen olla hyvä mutta
lyhytaikainen bisnes. Viljelyn epäonnistuttua on tarvittu täydennysistutusta tai jopa sen kokonaan
uusimista.
Kun tästä työläästä ja kalliista viljelypuuhastelusta on jotenkuten selviydytty, edessä on taimikon
perkaus eli lehtipuiden katkomiset ja havupuiden harvennus. Lehtipuita myrkytettiin jopa
lentokoneista ja helikoptereista. Reppuruiskuista myrkkyjä levittäneiden terveys vaarantui.
Luonnon monimuotoisuus heikkeni. Taimikon perkaus ja harvennus tehdään usein niin varhaisessa
vaiheessa, että liika kasvutila edelleen lisää taimien paksuoksaisuutta. Puun laatu jatkaa
huononemista, mutta organisaatioille, koneille ja baltialaisille metsureille löytyy työtä. Valtio tuki
ja tukee edelleen sitä runsaskätisesti verovaroista. Jos olisi sallittu käyttää vanhaa perinteistä
harsintaa eli jatkuvaa kasvatusta, tällaisia uudistus- ja taimikon käsittelytöitä ei tarvittaisi lainkaan.
Puupeltokasvatuksen tuottama, mutta helposti laho- ja homevian saava hötöpuu on merkinnyt
runsaasti työtä, erityisesti virolaisille ja puolalaisille rakennusmiehille, kun hometautiin
sairastuneita taloja on korjattu, purettu ja rakennettu tilalle uusia samanmoisia hometaloja. Se on
merkinnyt työtä ja toimeentuloa myös rakennusurakoitsijoiden ja rakennusmiesten lisäksi
sairausalan työntekijöille. Sekin on edistänyt kansantulon kasvua ja toimii eräänlaisena
rakentamisen ikiliikkujana.
Ulottamalla avohakkuut naapureiden asumusten ja mökkiläisten pihapiirin lähelle
metsäammattimiehet ovat saaneet aikaan kiinteistökauppojen vilkastumista, sillä avohakkuiden
viereen joutuneet menettävät usein mielenrauhansa ja kiinnostuksensa sen kohteen mökkeilyyn.
Asumusten arvo tosin romahtaa, mutta se ei tule esiin kansantulolaskelmissa. Jo aiemmin
puupeltoammattilaiset onnistuivat soiden ojituksella ja turpeen nostolla pilaamaan samojen
mökkiläisen lähteet, purot, lammen tai järven. Harvat tajuavat, mikä on pilannut juoma-, uima- ja
kalavedet. Virallisesti siitä ei tiedetä vieläkään.
Useissa tapauksissa avohakkuut ja maanmuokkaukset tehostavat tulvien ja rankkasateiden
myötä vesien pilaantumista. Avohakkuiden laitamilta kaatuu puita naapureidenkin metsistä ja
sähkö- ja puhelinlinjoille. Yleensä kaatuneet ja sahapuuksi kelpaamattomiksi vioittuneet puut
jäävät lahopuiksi. Ne antavat paljon tilapäistöitä myrskyjen jälkeen sähkölinjojen korjaajille.
Sähkökatkokset aiheuttavat monenlaista muutakin taloudellista toimeliaisuutta, vaikkapa
talouksien pakasteiden sulamista. Taas kansantulo kasvaa. Ympäristöviranomaisten työt myös
lisääntyvät ja kansantulo jatkaa kasvamistaan.
Halpa puutavaran kuljetusmuoto, uitto on lähestulkoon lopetettu. Tilalle puun kuljetusta varten
rakennettuja metsäautoteitä risteilee tuhkatiheään kaikkialla Suomessa. Ne ovat antaneet paljon
suunnittelutöitä byrokraateille ja maansiirtotöitä konefirmoille. Verovaroilla rakennetut tiet ovat
edistäneet teollisuuden puun saantia huokealla, mutta myös ihmisten liikkumista esimerkiksi
metsästyksen ja marjastuksen merkeissä muutoin vaikeasti saavutettaville metsäalueille. Aito
metsäluonto on pirstoutunut teiden ja avoalojen sekasotkuksi.
Puustoisten soiden ojituksella on lisätty merkittävästi suopuustojen kasvua, jota tosin ei vielä ole
paljonkaan hyödynnetty kuljetusongelmien ja ulkomailta tuodun runsaan raakapuun vuoksi.
Maailmanpankin velalla tehty työ on jäänyt kansantulon kasvuksi, mutta samalla kansantalouden
rasitukseksi. Ojitus on avohakkuiden ja maanmuokkausten ohella nopeuttanut kasvihuoneilmiötä
ja voimistanut tulvia, joita ilmastonmuutoksen synnyttämien rankkasateiden vuoksi saattaa sattua
mihin aikaan tahansa vuodesta. Myllerretystä maasta irronneet maa-ainekset kuormittavat vesiä
pienistä puroista lähimeriin asti. Taas kertyy lisää seurantatyötä ympäristöviranomaisille ja
tulvantorjujille. Vaurioiden korjaaminen rikastuttaa koneiden työtä. Typpisaasteista, happamasta
sateesta, hiilidioksidista, monista turvekaasuista ja muista saasteista kehittynyt ilmastonmuutos
on tosin meillä Suomessa toistaiseksi lisännyt puiden kasvua. Sitä on tehostanut kasvukausien
lämpeneminen ja pidentyminen. Puupeltokasvatus voi täydellä syyllä ottaa ansiokseen suuren
osan tästä muutoksesta ja sen seurauksista.
Avoalat ja niihin kehittyneet taimikot ovat olleet suurenmoisia hirvieläinten laidunmaita. Niinpä
puupeltokasvatuksen ansiosta hirvenlihaa tuotetaan vuosittain suunnattomia määriä. Lihan arvo
on suuri, vaikka sen tuotanto on toisaalta pois muiden lihankasvattajien kukkarosta. Runsas
hirvieläinkanta on edellyttänyt teiden reunojen aitaamista, mikä on taas lisännyt materiaalien ja
työn tarvetta. Huolimatta aitaamisesta hirvieläinten aiheuttamia liikenneonnettomuuksia sattuu
tavan takaa. Peltikorjaamojen työt ovat runsastuneet ja sairaalat ovat saaneet lisää asiakkaita.
Hirvet ovat tuhonneet paljon männyn istutustaimikoita, joita on jouduttu paikkailemaan ja
uusimaan. Työtä ja touhua on kertynyt ja kansantulo on jatkanut kasvuaan.
Puupeltoammattikunta ei ole kiinnostunut keskittämään hakkuita ja korjuuta talvikauteen, jolloin
laho- ja hometartunnat ja maastovauriot jäisivät vähäisiksi. Lumivarastoinnilla voitaisiin hoitaa
prosesseihin tarvittavan tuoreen puun saanti. Metsissä myllääminen jatkuu keväälle ja alkukesälle,
jolloin muiden muassa metsäkanalinnut pesivät. Koneet hiljenevät yleensä vasta heinäkuun
lomakautena.
Puupeltotietotaitoa on viety Suomesta paljon ulkomaille muun muassa kehitysapuna ja samalla
pilattu kehittymässä olevan maan luontaisia metsiä. Samaa työtä ovat tehneet kuuluisat
suomalaiset konsulttiyritykset.
Puupeltoammattikunta Suomessa on kuin jonkinlainen uskonlahko, kuten laestadiolaiset,
mormonit, jehovalaiset tai erilaiset jihadistiryhmät. Sen uskontunnustus on alussa mainitsemani,
vuonna 1948 kuuden "puupeltoisän" laatima Harsintajulkilausuma, joka perustui pelkkiin
väärinkäsityksiin ja valheisiin. Siltäkin osin nämä lahkot muistuttavat toisiaan. Toki yksittäisiä
kerettiläisiä löytyy kaikista lahkolaisjoukoista. Useimmat piiloutuvat vaikenemiseen, sillä he
tietävät kritiikin seuraukset; panettelut, valehtelut, syrjimiset ja moninaiset muut "kivittämiset".
Lahkojen pääsääntöisesti miespuoliset johtajat eli saarnaajat, kuten muut erilaiset kirkkoisät,
ovat koko tunnetun historian aikana keksineet mitä oudoimpia sadistisia rangaistuksia, oikkuja,
kieltoja ja palvontamenoja lahkolaisten kurissapitämiseksi. Kaikki ne ovat kirkkoisien keksimiä
muka "yhden ja ainoan oikean Jumalan" sanelemia ja määräämiä. Todellisuudessa on kyse
törkeästä jumalanpilkasta. Samanlaista uskovaisuutta harjoitetaan monilla muilla ammattialoilla,
pahiten niillä, joiden opiskelu on hyvin sisäänlämpiävää erilaisissa internaateissa.